Kivennavan Kirjavaisten sukuseura

Sipin Sanomat 2011

Sisällysluettelo

Puheenjohtajan palsta
Jäsenmaksu 2011
K.K. Kirjavainen
Sukukokouksen arpajaiset
Hyvin onnistunut, ikimuistoinen kotikylämatka Pihlaisiin
Vipinää ruokatunnilla
Kyykkä
Sappeen juhlakota

Puheenjohtajan palsta

Kivennavan Kirjavaiset sukuseuran puheenjohtajana tervehdin Teitä, Sipin jälkeläiset, seuraavin ajatuksin.

Vanha sanonta ”suu säkkiä myöten” pätee monessa asiassa, niin myös sukuseuran asioiden hoidossa. Sukuseuramme toiminta perustuu täysin vapaaehtoiseen aktiivihenkilöiden talkootyöhön, jota valittu hallitus sääntöjen ja toiminta-suunnitelman puitteissa ohjailee. Kuinka tässä onnistumme ja ehdimmekö kaiken tehdä, riippuu suuresti henkilöresurssiemme voimavaroista ja niiden riittävyydestä. On tarpeen, että saadaan toimintaan uusia näkemyksiä ja toimintatapoja jatkuvuuden turvaamiseksi.

Tässä peräänkuulutankin nyt nuoremman sukupolven ”kirjavaisia”, sukuseuralaisia, joilla ei vielä ole `hiuksissa harmaata`, tulkaa ennakkoluulottomasti mukaan sukuseuratoimintaamme.

Saatamme tällä hetkellä olla hiukan vanhahtavia toimissamme, mutta juuri Teillä on avaimet käsissänne luoda seuramme tulevaisuus mieleiseksenne.

Sanonta pätee myös sukuseuramme talouteen, sillä jäsenmaksut ovat ainoa vuosittainen tulolähteemme, vuosikokouksen arpajaiset tuovat siihen pienen lisänsä. Satunnaisesti saattaa tulla jotain pientä mainostuloa tms. Hallituksen jäsenten ja muiden toimijoiden työpanos kokoontumisineen ja yhteydenpitoineen on ollut puhdasta talkootyötä ja toiminee siten jatkossakin. Saadut tulot käytetään sukukokouksen suoranaisiin menoihin ja jäsenille tiedottamiseen, joka on käytännössä tapahtunut Sipin Sanomat -julkaisuna ja postituksena jäsenrekisterin mukaan.

Jotta jatkossakin voisimme näin toimia, toivon että suoritatte vuoden 2011 jäsenmaksun eräpäivään mennessä, tilitiedot ohessa kirjoitukseni jälkeen. Jos et ole vielä jäsen, liittyminen käy helposti ohjeen mukaan, tai ilmoittamalla jollekin hallituksen jäsenelle.

Kivennavan Kirjavaisten sukukirjatyö on ollut vireillä jo vuosien ajan. Olemme hyvin kiitollisia, että meillä on suvussa taitava ja innostunut sukututkija Kalevi Hyytiä. Hänen valtavalla työpanoksellaan sukuselvitys on lähimenneisyyteen asti lähes valmis. Sukutietojen julkaisemista vain mutkistaa se, että 100 vuotta tuoreemman henkilötiedon julkaisemiseen on saatava yksilökohtainen suostumus. Siksi tämän sivuston sukututkimus-sivulla on henkilötietolomake, jonka hallitus pyytää täyttämään ja lähettämään ohjeen mukaan määräaikana sukututkijan työn onnistumiseksi. Tavoitteena on saada sukukirjan ensimmäinen luonnos esittelyyn tulevan kesän sukukokoukseen. Kalevin opastava kirjoitus lomakkeen täytöstä ja postitusosoite on omalla sivullaan.

Sukukokouksen ajankohdaksi hallitus päätti kokeilla vaihteeksi kesäkautta ja kokouspaikaksikin valittiin vapaampaan, keveään kesäiseen tapahtumaan sopiva luonnon läheinen Hauhon (Hämeenlinnan) Sappeen Eräveikkojen juhlakota. Ajatuksena on tarjota totutusta poikkeava ympäristö virikkeineen. Erityisesti toivotamme nuoremmat jälkeläisemme tervetulleeksi sukukokoukseemme, ketään joukostamme silti unohtamatta.

Sukukokouksen käsittelyyn on myös tulossa sääntömuutoksia, joista keskeisin on virallisen sääntömääräisen kokouksen järjestäminen kahden vuoden välein, ja sen vaatimat muutokset. Jos intoa ja halukkuutta riittää, niin välivuotenahan voidaan järjestää kokoontuminen erilaisten teemojen puitteissa, joita eivät viralliset sääntömääräiset asiat kahlitse.

Meitä sukuseuralaisia asuu paljon eri puolella Suomea. Sukuumme on virrannut uutta verta ja vaikutteita eri maakunnista, monista Euroopan maista, jopa maapallon toiselta puolelta. Meistä monien, samoin kuin jälkipolviemmekin kotiseutu yhä suuremmassa määrin keskittyy ruuhkasuomen taajamiin. Muutosten maailmassa erilaiset kulttuurivivahteet helposti hioutuvat pois ja sulautuvat ajan henkeen. Siksi onkin tärkeää vaalia perinteitämme, muistaa ja säilyttää sukumme juuret Kivennavalta.

Jorma YA Kirjavainen

Vuoden 2011 jäsenmaksun suoritus

Vuosikokous päätti syksyllä jäsenmaksun suuruudeksi 10 € aikuisjäseneltä, alle 18 vuotiaan jäsenyys on ilmainen. Jäsenmaksu maksetaan pankkiin Kivennavan Kirjavaisten Sukuseuran tilille, joka tilinumero on 504104-225629 Hauhon Osuuspankissa ( FI 625041020025629 ) ja maksun eräpäivä on 15.05.2011, johon mennessä se tulisi suorittaa. Ilmoita maksun viestiosuudessa keitä jäsenmaksu koskee ja tarkka osoite, tällöin voimme päivittää jäsenrekisterin tiedot ajan tasalle.

Jos et ole vielä sukuseuramme jäsen, liittyä voit helposti suorittamalla jäsenmaksun ja kun olet täyttänyt sukutietolomakkeen, kirjoitat sen alareunaan vielä ”liityn jäseneksi”, sitten postitat ohjeen mukaisesti.

K. K. KIRJAVAINEN

Mikä Kirjavainen? - Kuuluisa Kirjastokoira Kirjavainen (Hauhau Librarium).

Äärimmäisen harvinainen ja siten harvoin tavattava koiraolento.

Havaintojen perusteella tavattu vain yksi yksilö Imatran kirjastossa, mutta uusimpien tiedustelujen mukaan reviiri on laajentunut ainakin Kiteen kirjastoon, ja olettaa sopii, että havaintoja tehdään pian muuallakin lähiseudun kirjastoissa.

Väriltään ruskea, karvoituksessa mustaakin, korvat suuret ja hieman lerpallaan. Häntä on pitkä ja tuuhea. Imatralla tavatun yksilön tunnistaa koiranleuasta, useammastakin. Tästä johtuen koiran ravinto näyttäisi koostuvan makeista herkuista ja karkeista, kenties hampurilaisista ja ranskalaisista (arvailua, ei tutkimustietoa).

Luonteeltaan koira on villi ja vapaa, mutta kiltti, lempeä ja tottelevainen. Tavallisista koirista poiketen se on oppinut puhumaan selkeästi ihmisten kieltä. Soitto ja laulutaito eivät kuitenkaan kuuleman mukaan yllä aivan konserttitasoon, mutta esiintyminen on kyllä kelpuutettu koirafestareille ja olikin suuri menestys Kiteen kirjaston naapuritalon eskarilaisten joukossa. Varma tuntomerkki on myös, että kirjastokoira kantaa mukanaan vanhaa ja hieman kolhiintunutta kitaraa.

Imatralla tavatun yksilön on havaittu asustavan kaupungin pääkirjastossa, makuu- ja oleskelupaikkoja on löydetty kirjahyllyjen päältä, lainaustiskin alta ja Satulaakso-osastolta.

Otus on nimetty Kirjavaiseksi, mitä nimeä se tuntuu tottelevan, tai sitten koirien tapaan ei tottele. Kirjavainen on osoittautunut melko hyväkäytöksiseksi, enimmäkseen sisäsiistiksi ja täysin vaarattomaksi. Luonteeltaan se on leikkisä ja innostuu helposti, millä perusteella se on vielä nuori yksilö ja helposti koulutettavissa.

Uusimman lehtitiedon mukaan Kirjavainen on antanut haastattelun Kiteen koirafestareiden jälkeen. Valtakunnallinen Helsingin Sanomat ei sitä noteerannut, mutta paikallislehti Koti-Karjalassa oli melkein pääsivun juttu hänestä. Ensimmäinen ulkomaankeikka Kiteellä oli kuulemma kovasti jännittänyt, kädet ja äänikin olivat tärisseet, vaikka laulu- ja ulvontakokemusta piisaa vaikka jakaa muille koirille.

Jännitys alkoi kuulemma jo Kesälahden tullissa, kun kaikenlaiset kissalanpojat hermostuttavat aina koiria. Matkatavaroistakaan ei löytynyt liikaa puruluita, vain jokunen omaan tarpeeseen.

Toimittaja oli tivannut, mikä Kirjavaisen duuni oikein on. Vastaus oli kyllä aivan selkeä. ”Kiertelemme Pirjo-tädin kanssa yleensä Imatralla päin, mutta nyt poikkeustapauksessa olemme täällä Kiteellä leikkimässä, laulamassa ja lukemassa satuja lapsille”.

Kuinka on musiikkiopintojen laita, kävitkö kenties koirakonservatorion?

”Musiikkiopinnot ovat suorittamatta, ainoastaan koirakoulun pakolliset soitto- ja haukuntakurssit olen suorittanut”, Kirjavainen vähän häpeillen häntää roikottaen tunnustaa. ”Luotan täysin siihen, että yleisö kyllä ymmärtää laulu- ja soittotaitoni, sillä eihän koiralta voi kaikkea vaatia”.

Ja yleisöhän varmasti ymmärsi, sillä aploodit olivat kuulemma ennen kuulemattomat salin täyteiseltä pieneltä yleisöltä. Mitenkähän on, Reino, mahtaako Hauhau Librarium olla sukua esi-isä Sipin Laika- koiralle, kukapa sen tarkemmin vainuaisi?

Omavaltaisen vapaasti lehtiartikkelia ja koirantaluttajien tietotoimiston uutisia mukaellen, kirjoitteli...

Veikko Kirjavainen

Sukukokouksen arpajaiset

Sukukokouksen yhteydessä on perinteisesti järjestetty arpajaiset, näin tehdään tänäkin vuonna. Arpajaisten järjestäjät toivovat erilaisia arpajaisvoittoja, jotka voi tuoda tullessaan sukukokoukseen.

Yhteyttä voi tarvittaessa ottaa arpajaisten vastuujärjestäjään Irma Vilkmaniin puh 050-52111626

Sukuseuran standaareja on vielä muutama kappale myynnissä, samoin Pihlaisten kyläseuran standaareja. Niitä voi kysyä kokouspaikalla, tai etukäteen Antti Holttiselta puh. 050-5461678 tai

Hyvin onnistunut, ikimuistoinen kotikylämatka Pihlaisiin

Vihdoin, monien yritysten jälkeen, aikataulun järjestäminen onnistui ja viimeistä edellisenä viikonloppuna toukokuussa 2010 pääsimme käymään kotipaikalla.

Minulle oli hyvin tärkeää se, että sain omia lapsiani tälle matkalle mukaan. Matkalla olivat ensikerran kaksi nuorinta lastani Satu ja Veli sekä nuorin veljeni, Juhani.

Kuljettajan ehdotuksesta poikkesimme jo menomatkalla Pihlaisissa. Pajan kohdalle jäi auto ja kuljettaja. Me jatkoimme matkaa kävellen, Vierumäen polkua pitkin, Murtosenmäelle. Oli kulunut jo useampi vuosi siitä, kun itse olin siellä viimeksi käynyt, joten polku tuntui entistäkin kapeammalta ja tukkoiselta. Itsekin jo epäilin, onko suunta oikea. Vuosien kuluessa näkymät muuttuvat. Puita oli kaadettu tai kaatuneet. Mutta kun Kukkulanmäen hahmo tuli näkyviin, sen jälkeen olikin jo kaikki tuttua.

Käki kukkui. Valkovuokot tervehtivät kotipihalla. Suurin iloinen yllätys oli vastassa. Kukkiva omenapuu! Tuntui siltä, kuin elävä olento tai henki olisi tervehtinyt. Kymmenien vuosien jälkeen ensimmäinen elonmerkki kodin puutarhasta. Nyt oli helpompi löytää kodin paikka.

Annikki omenapuun juurella

Terijoella yövyimme. Aamiaispöydässä kuljettajamme ehdotti, että poikkeaisimme vielä paluumatkalla uudestaan Pihlaisiin. Menisimme nyt Väärämäen kautta. Hän ajaa niin pitkälle kuin autolla pääsee. Olimme hyvin iloisia hänen ehdotuksestaan. Siis vielä mahdollisuus käydä uudestaan kotipaikalla. Hänellä tuntuivat olevan tienhaarat ja paikat tuttuja. Ei ollut ensimmäistä kertaa pappia kyydissä, kuten sanotaan.

Tammensilta oli kuitenkin sen verran epäilyttävän näköinen, että olimme kaikki sitä mieltä, ettei kannata riskeerata. Kuljettajamme jäi parkkipaikalle. Lupasi keittää kahvit valmiiksi, kun ilmoitamme hänelle mihin aikaan kävelemme takaisin sillalle.

Tätä kautta kävelymatka Murtosenmäelle oli monin verroin helpompaa ja nopeampaa. Me lähdimme iloisin mielin ja kevein askelin matkaan.

Juhani, Annikki ja Satu Alatuvan pihan tuntumassa,
Sätikankaan reunassa

Tämä toinen päivä kotipaikalla oli paljon rikkaampi, ei ollut kiirettä. Nuoret kaivoivat mummon oletettua perennapenkkiä ja tutkiskelivat talon paikkaa. Oli helteinen päivä. Menin Sätikankaan reunaan, kannon päälle istumaan. Ajatuksissani annoin muistojen kulkea varhaislapsuudesta, sota-ajan tapahtumiin ja viimeiseen lähtöön 10. kesäkuuta 1944. Aika rientää.

On aika lähteä – kännykkäviesti kuljettajalle, kuten olimme sopineet. Sätiojasta poimimme vielä tummia kiviä tuliaisiksi matkalta pois jääneille. Paluumatkalla poikkesimme kirkkokivelle. Olin kertonut kirkkokiven tarinan. Saman, jonka oma äitini oli minulle aikoinaan kertonut. Matkan varrella, Sormulan niittyjen kohdalla, Veli huomasi tien varressa, heinänkorressa kauniin perhosen. Arvelimme sen olevan Aurora-perhonen. Pihlaisten kylä elää luonnossa ja sydämissämme.

Perillä, Tammensillalla, meitä odotti oikein kunnon pannukahvi ja herkulliset rinkelit. Kun siinä kahvitauolla katselin Pihlaiskylän aukeaa, Härkäjoen varrella kyläläisten niittyjä, oikealla puolella Kukonmäki, tuntui hetken onnen häivähdys - samalla myös kaipaus.

Satu, Veli, Annikki ja Juhani kahvitauolla Tammensillalla

Tämä toinen päivä kotipaikalla, kruunasi matkamme. Ystävällinen kuljettajamme ja matkaoppaamme, ymmärsi matkamme päätarkoituksen, kaiken mahdollisen ajan käyttäen sen toteuttamiseen, omia vaivojaan säästämättä.

Kaikki toivomme tällaisen matkan järjestyvän vielä uudestaan, kuljettajamme lupasi mielihyvin tulla mukaan. Näihin tapaamisiin palaamme joskus.

Paluumatkalla jäi vielä hyvin aikaa Viipurissa, käydä Pyöreässä Tornissa, Viipurin-linnan tornista katsella kaupunkia, ostella tuliaisia.

Parhain terveisin Sipin suvulle ja Pihlaisten kyläläisille

Annikki Jortikka
Mänttä

Vipinää ruokatunnilla

Talven mittaan olen seurannut lintulautamme vierailijoita ja vakinaisempiakin “asukkaita”. Havaintojeni mukaan niitä on ollut 18 eri lintulajia ja lisäksi oravat, kivenkolossa asuva hörökorva, pitkähäntä metsähiiri ja lumirajaan hangen alle käytäviä tekevä metsämyyrä. Ja tietysti puistojäniksemme, muhkea rusakko, sekä “pikkuveljensä” valkoinen metsäjänis. Repolaisenkin jälkijono ilmestyi eräänä aamuna, oli kuitenkin vain satunnainen tarkastelija, koska myöhemmin en ole havainnut city-kettua, vaikka radan toisella puolella Varikonniemessä taitaa asustellakin. Ja viimeisenä ilmestyi vikkelä vitivalkoinen kärppä, jonka musta hännänpää pilkahteli hangen päällä purjeen huippuna, kun veijari vilisteli edes takaisin koloja nuuhkien.

Lintulaudan “kunkku” on viherpeippokoiras, jota muiden on lähes mahdoton häätää pois, vain käpytikka tekee poikkeuksen. Saattaapi se kunnioittaa mustarastastakin, mutta tämä hyppii vain maassa, en ole nähnyt sen lennäh- tävän ruokintamökin orrelle. Rohkeat tiaiset kyllä käyvät nappaamassa makupalan ruokintaludan toiselta sivulta, mutta vain harakan tai variksen saapuminen lähimännyn oksalle saa viherpeipot poistumaan hetkeksi pensaiden suojiin.

Talitiainen on oppinut “nirsoksi” ja valitsee usein vain parhaat palat ja maukkaimmat herkut. Katselen kuinka se pää heiluu sivulta toiselle ja nokallaan se heittelee auringonkukan siemet hankeen lintulaudan alla. Sitten sitä onnistaa, ja valkoinen pähkinän puolikas nokassaan tiainen lennähtää läheisen marjakuusen oksalle ja alkaa nokallaan pieniä herkkupalaa. Hetken päästä se palaa takaisin laudalle ja sama homma alkaa uudelleen. Tunnistaako tiainen makupalan näön perusteella ja on oppinut kokemuksesta, että sellainen maistuu paremmalta. Vai onko pähkinä helpompi naputella syötäväksi kuin auringonkukan siemen, ja siksi mieluisampi, sitä saatan vain arvailla.

Rasvapalloon talitiaiset eivät ole paljon vilkaiseetkaan, mutta sitä ovat puolestaan vikkelät ja jopa ärhäkät sinitiaiset ahkeraan naputelleet ja pähkinät kelpaavat niillekin mainiosti. Eivät siemenet hangessa hukkaan mene, siellä ne ovat helposti saatavilla vähän kömpelömmille punatulkuille, jotka eivät oikein osaa taituroida mökin reunalla. Ketterät urpiaiset ovat myös vilkkelästi putsaamassa pudokkaita hangelta, samoin osansa saa varpunen ja pie- nempi serkkunsa pikkuvarpunen.

Tämän talven suosikkini on kuitenkin koristeellisen värikäs TIKLI. Useaan vuoteen se ei ole näyttäytynyt lintulaudallamme ollenkaan, mutta nyt parhaimpana päivänä laskin jo 14 yksilöä syömässä hangella, saattoipa olla vielä muutama lumisten omenapuiden kätköissäkin.

Läheltä tarkasteltuna tämä vähän talitinttiä pienempi, noin 14 sentin mittainen lintu on todella kaunis. Naama on punainen, muutoin pää on mustan ja valkoisen kirjava. Rinnus vaalea ja ruskehtava, siivissä ovat kauas näkyvät keltaiset raidat kuten viherpeipollakin. Pyrstön tyvessä selkäpuolella valkoinen alue. Oikeastaan vain sininen väri puuttuu linnulta. Kauempaa katsoen linnun värikkyyttä ei helposti huomaakkaan ja hätäisesti vilkaisten sitä pitää helposti syöntipaikalla urpiaisena tai tiaisena.

Kevään edetessä, päivän pidetessä, auringon lämmittäessa ja räystäiden tiputtaessa vesipisaroita, on iloinen liverryskin alkanut kuulua pihakoivujen latvuksista tulevan kesän varmana merkkinä.

Kevään korvalla Hämeenlinnassa 15.03.2011 kirjoitteli...

Veikko Kirjavainen

Kyykkä

Kyykkä on vuosisatoja vanha karjalainen ulkona pelattava peli. Kyykässä pyritään kyykkämailoja heittämällä poistamaan kyykät pelineliöstä mahdollisimman vähin heitoin. Kyykkää voi pelata henkilökohtaisena pelinä, paripelinä tai nelihenkisenä joukkuepelinä. Lajin kattojärjestönä Suomessa toimii Suomen Kyykkäliitto.

Kyykkätermistöä

Akka = kahden pisteen arvoinen kyykkä neliössä tai neliön eturajalla
Pappi = yhden pisteen arvoinen kyykkä neliön sivu- tai takarajalla
Vieras = kahden pisteen arvoinen kyykkä, joka on ponnahtanut pelineliön eteen
Kona = kyykkärivi eturajalla
Hauki = puhdas hutilyönti, missä maila ei osu yhteenkään kyykkään
Virallisissa säännöissä hutilyönniksi katsotaan heitto, mikä ei vie yhtäkään kyykkää ulos pelineliöstä. Heitto voi kuitenkin siirrellä kyykkiä neliön sisällä.
Torni = konaan asetettu kyykkäpari, missä kaksi kyykkää asetetaan päällekkäin.
Torneja pyritään poistamaan neliöstä kertaheitolla ilman, että neliöön leviäisi akkoja. Tällöin voidaan puhua mm. päällelyönnistä, pystylyönnistä, konaheitosta ja torniheitosta.

Kyykän säännöt lyhyesti

Pelikenttä

Kesäkilpailuissa pelikenttä on mahdollisimman tasainen sorapintainen alue. Yksi kenttä tarvitsee reuna-alueineen tilaa noin 7 x 22 metriä. Kenttä koostuu kahdesta neliöstä ja niiden välisestä alueesta. Oman joukkueen heittoneliö on vastapuolen pelineliö. Neliö on kooltaan 5 x 5 metriä ja neliöiden välinen matka on 10 metriä. Nuorten, 10 v ja alle, pelineliöt ovat 3 x 3 metriä ja neliöiden väli 6 metriä. Naisten uusi neliö on mitoiltaan 5 x 4 metriä (neliön takaosasta poistettu yksi metri).

Kyykät

Kyykät ovat puusta sorvattuja, reunoistaan pyöristettyjä lieriöitä, joiden korkeus on 100 mm ja halkaisija 65–80 mm. Pelin alussa kummankin neliön eturajalle pystytetään rivi kyykkäpareja. Joukkuepelissä 20 paria alkaen 10 cm sivurajasta ja henkilökohtaisessa pelissä 10 paria alkaen 125 cm sivurajasta. Pienellä kentällä 25 cm sivurajasta.

Kyykkämailat

Mailat ovat puusta sorvattuja pyöreitä ja kädensijallisia. Niiden enimmäispituus on 850 mm ja -paksuus 80 mm. Mailojen painoa ei ole rajoitettu.

Lähde ja lisätietoa: http://fi.wikipedia.org/wiki/Kyykkä.

Sappeen juhlakota

Juhlakota tunnelmallisiin juhliin! Juhlakota on Sappeen Eräveikot ry:n rakentama ja omistama juhlatila. Metsästysseura rakensi Kodan talkootyönä 2002 hankerahoituksen turvin. Rakennuspuita kerättiin metsänomistajilta edellisen talven myrskyjen jäljiltä. Kota on suuri, halkaisija on 10m ja korkeus huippuun 11m. Kodassa on sähkölämmitys ja puilla lämmitettävä kamiinauuni. Kota sopii kesä- ja talvijuhlien viettoon ja kokoustilaksi.

Osoite: Lepolantie 183, 14930 Sappee

http://www.linnaseutu.fi/juhlatalot/juhlakota.htm

Sipin Sanomat
Julkaisija: Kivennavan Kirjavaisten sukuseura
Vastaava toimittaja: Veikko Kirjavainen
Rautatienkatu 4 C, 13210 Hämeenlinna
(03) 612 0349, 0400 769 749

Päivitetty 6.4.2011